Meret ilman vettä
Kun Vesuvius purkautui 2 000 vuotta sitten, se hautasi Pompeijin ja Herculaneumin. Uudet löydöt paljastavat tarkan aikajanan kaupunkien asukkaiden viime hetkistä purkauksen jälkeen. Arkeologit ovat huomanneet, että monet niistä, jo

Ohjelma on jo päättynyt.
Tulevat jaksot tai lähetysajat
-
Meret ilman vettä
Jakso 5/10. Saamme jännittäviä todisteita vuosisatoja merenpohjassa maanneista sivilisaatioista. Mutta ovatko ne muinaisia paikkoja vai geologisia vahinkoja?
-
Meret ilman vettä
Viimeisimmät kaikuluotaustekniikat paljastavat hylyt tarkemmin kuin koskaan. Kun vesi ja maa poistetaan, pääsemme näkemään Manhattanin siluetin alla olevan salaisuuden, hämmästyttävän insinööritaidonnäytteen, ennätyksiä rikkovan ik
-
Meret ilman vettä
Maailman ensimmäinen häivease, U-vene, ottaa mittaa kuninkaallisesta laivastosta. U-veneet upottavat melkein 12 miljoonan tonnin edestä vastustajan laivoja ja melkein voittivat sodan. Vastaisku muuttaa merisodankäynnin sääntöjä. Me
-
Meret ilman vettä
Tällä kertaa tyhjennetään San Franciscon kadut, Sacramento-joki ja Pohjois-Kanadan Klondiken jäiset erämaat kultaryntäyksen aluksien tutkimiseksi. Näin ohjelma kertoo tositarinan 1800-luvun kultakuumeen takana. Ihmiset ottavat hurj
-
Meret ilman vettä
Amerikan sisällissodan maankamaralla käydyt taistelut tunnetaan hyvin, mutta meritaistelut vaikuttivat merkittävästi sodan lopputulokseen. Meriarkeologit ja historioitsijat ryhtyvät selvittämään sisällissodan syvällä veden alla ole
-
Meret ilman vettä
Yli 50 vuoden ajan kaksi maailman suurinta supervaltaa, USA ja Neuvostoliitto, suuntasivat resurssinsa kammottaviin tuomiopäivänaseisiin ja sotilaslaitteisiin. Kylmä sota oli maailman ensimmäinen ydinasekonflikti. Se on myös histor