K10⋅J21: Koiralle koti
Jaksossa kerrataan, miten Eric valmisteli neljää koiraa urheilullisiin perheisiin. Ne oppivat muun muassa istumaan pyöräkärryssä, seuraamaan joogaa sivusta ja juoksemaan rullaluistelijan vierellä.

Tulevat jaksot tai lähetysajat
-
K10:J21 Koiralle koti
Pieni löytökoira Terrance ei ole adoptoijien mieleen reaktiivisuutensa takia, mutta Eric ottaa sen hoiviinsa, ja Rashi löytää sille sopivan emännän Pamista, jonka elämässä on ollut viime aikoina paljon surua.
-
K10:J21 Koiralle koti
Kaksivuotias villakoirasekoitus June rakastaa ihmisiä ja on kerta kaikkiaan valloittava tapaus. Los Angelesissa asuvat Austin ja Van haluavat koiran, jonka he voivat ottaa mukaan lukuisiin harrastuksiinsa.
-
K10:J21 Koiralle koti
Aiemmissa jaksoissa Winnie muutti menevän ja taiteellisen Teresan kaveriksi, ja vaikean taudin kanssa kamppaillut Christiaan sai sopivan kumppanin ihastuttavasta terrieristä Ladysta.
-
K10:J21 Koiralle koti
Eric hakee tarhalta yksivuotiaan spanielisekoituksen nimeltä Finn. Se voisi olla sopiva koira liikunnallisille Natelle ja Tracylle, mutta ensin Ericin on saatava Finnin eroahdistus kuriin.
-
K10:J21 Koiralle koti
Jaksossa kuullaan kahden aiemmin adoptoidun koiran kuulumisia. Isokokoinen Reggie muutti Blevinien toimeliaaseen lapsiperheeseen, ja labbissekoitus Leo oli juuri sopiva musiikkia tekevälle Roemerin perheelle.
-
K10:J21 Koiralle koti
Kausi 10, 7/26. Eric pelastaa tarhalta aran kaksivuotaan terrierisekoituksen Bennyn. Koira pitää saada tottumaan erilaisiin ääniin, jotta se voi muuttaa musisoivan Johnstonen perheen luokse.
-
K10:J21 Koiralle koti
Kaksivuotias spanielin ja perhoskoiran sekoitus Waffles on jäänyt reaktiivisuuden vuoksi tarhalle. Tulisiko siitä hyvä lemmikki Cristinalle, joka alkaa vihdoinkin toipua edellisen koiransa menetyksestä?
-
K10:J21 Koiralle koti
Omistajansa kuoleman jälkeen tarhalle joutuneella 7-vuotiaalla airedalenterrierillä Mortylla on terveyshuolia, kun Eric hakee sen farmille. Aiemmat airedalensa menettäneet veljekset tarjoavat sille kodin.