K3⋅J5: Mist sä tuut?
Ruotsin ja Suomen lähiöissä kasvanut Jami Faltin kirjoitti aluksi runoja ruotsiksi ja kiersi ympäri Ruotsia lausumassa niitä. Rosoisen runouden lisäksi rakas iskelmä on osa hänen musiikkiaan. Faltin esittää omaan elämäänsä pohjautuvan versionsa Mun maailm

Tulevat jaksot tai lähetysajat
-
K3:J5 Mist sä tuut?
Kosovolaistaustainen T Swoop on asunut koko ikänsä Vantaalla. Perhe ja suku ovat hänelle hyvin tärkeitä, ja he ovatkin olleet hänen tukenaan myös silloin, kun ura ei tuntunut lähtevän käyntiin. Kosovojuuret kuuluvat myös T Swoopin musiikissa. Alkuperäishi

Senya kasvoi musiikin keskellä Klaukkalassa. Ulkopuolisuuden tunne kaveripiireissä inspiroi Senyaa omien kappaleiden kirjoittamisessa. Senya on r'n'b:n ystävä, mutta myös taitava räppääjä. Senya myöntää, että häntä jännittää esittää biisi alkuperäisartist