Livet - suomenruotsalaisia tarinoita
Nauvolainen Viveca Lundkvist haaveili pitkään retkiluistelusta. Kun hän pääsi viimein kokeilemaan sitä, hän ymmärsi, että tämä on hänen juttunsa. Aiemmin urheilua inhonnut nainen tekee nykyään jopa 50 kilometrin luisteluretkiä Saaristomerelle.
Tulevat jaksot tai lähetysajat
-
Livet - suomenruotsalaisia tarinoita
Viljami Levlin, 17, haluaa opiskella arkkitehdiksi ja luoda kestäviä, ihmisläheisiä ympäristöjä, joissa niin uudella kuin vanhallakin on paikkansa. Hän tekee myös työtä sen hyväksi, että nuorilla olisi enemmän sananvaltaa yhteiskunnassa.
-
Livet - suomenruotsalaisia tarinoita
Jukka Halonen pääsi elokuviin ilmaiseksi koko lapsuutensa ajan. Hänen isoäitinsä nimittäin omisti elokuvateatterin Tammisaaren keskustassa. Aikomuksena ei kuitenkaan ollut, että hänestä tulisi elokuvateatterin omistaja, vaan hän halusi lähteä maailmalle.