K26⋅J17: Simpsonit
Homer toteuttaa unelmansa ja saa paikan olutmaskotti Duffmanina.
Tulevat jaksot tai lähetysajat
-
K26:J17 Simpsonit
Homerin ja Bartin jatkuvaan kinasteluun kyllästynyt Marge keksii radikaalin uuden keinon poikien rauhoittamiseksi. Vierailevana äänenä Puisto-osastosta tuttu Nick Offerman.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge päättää kokeilla kannuksiaan yrittäjänä suuren voileipäravintolaketjun palveluksessa. Pian hän kuitenkin huomaa, että ketjuyrittäjän arki on täynnä haasteita.
-
K26:J17 Simpsonit
Johtaja Burns pyytää Homeria ilkeilemään. Homer kuitenkin vetää rajan, eikä suostu pukeutumaan joulupukiksi ja pilaamaan kiitospäivän paraatia.
-
K26:J17 Simpsonit
Homerista tulee nettibloggaaja, joka kertoo nimettömästi jouruja vaikutusvaltaisista ja kuuluisista henkilöistä. 1960-luvun kulttisarjan "Saarroksissa" satiirissa Homerin on paettava salaiselta saarelta.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit käyttävät tuuliturbiinia takapihallaan. Homer ja Lisa yrittävät pelastaa sinivalaan.
-
K26:J17 Simpsonit
Springfield joutuu painajaiseen, kun kaupunkiin asennetaan kameroita oletetun terrori-iskun jälkeen.
-
K26:J17 Simpsonit
Moe kirjoittaa kirjeen Homerille, Apulle ja pastori Lovejoylle ja uhkaa karata heidän vaimojensa kanssa. Takaumissaan kolmikko muistelee intiimejä hetkiä Moen ja heidän vaimojensa välillä.
-
K26:J17 Simpsonit
Bart uskoo uuden Walt-nimisen naapurin olevan kostamaan saapunut Sideshow Bob valeasussa.
-
K26:J17 Simpsonit
Moe kutsutaan Los Angelesiin American Idolin tuomariksi, ja hän ystävystyy Simon Cowellin kanssa.
-
K26:J17 Simpsonit
Hassu-klovni kärvistelee huonon omantunnon painaessa. Hän jättää showbisneksen isänsä kuoltuaan. Tämä ei kuitenkaan koskaan voinut hyväksyä poikansa uravalintaa. Lisa alkaa huolestua Homerin terveydentilasta ja elinajanodotteesta.
-
K26:J17 Simpsonit
Homerin ja Bartin jatkuvaan kinasteluun kyllästynyt Marge keksii radikaalin uuden keinon poikien rauhoittamiseksi. Vierailevana äänenä Puisto-osastosta tuttu Nick Offerman.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge päättää kokeilla kannuksiaan yrittäjänä suuren voileipäravintolaketjun palveluksessa. Pian hän kuitenkin huomaa, että ketjuyrittäjän arki on täynnä haasteita.
-
K26:J17 Simpsonit
Älyn jättiläinen. Homerille selviää, että hänen vähä-älyisyytensä johtuu aivoihin juuttuneesta vahaliidusta, jonka hän työnsi lapsena nenäänsä.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge ystävystyy taiteellisesti lahjakkaan vangin kanssa. Tämän päästessä ehdonalaiseen Marge pyytää häntä muuttamaan Simpsoneille. Samaan aikaan Homer perustaa kiropraktikkoyrityksen.
-
K26:J17 Simpsonit
Safari. Simpsonit kokevat uskomattomia seikkailuja, kun Homer voittaa koko perheelle Afrikan matkan yllättävällä tavalla.
-
K26:J17 Simpsonit
Homerin peukaloon kohdistuu veitsionnettomuus, Lisa rakentaa kielirobotti Linguon ja Bart ja Milhouse sekaantuvat laittomiin ilotulitteisiin.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit sukeltavat toiseen ulottuvuuteen ja kokevat Moen johtaman "Kellopeliappelsiini"-jengin vallan.
-
K26:J17 Simpsonit
Kun Simpsoneiden vesiputki alkaa syöstä tulta, he havaitsevat, että Burns on pumpannut öljyä alla olevasta maasta.
-
K26:J17 Simpsonit
Planet Expressin väki tulee Springfieldiin estämään asukkaita tuhoamasta tulevaisuutta. Amerikkalainen piirrossarja.
-
K26:J17 Simpsonit
Homerin lupaus viedä perhe telttailemaan ja Bartin himo kostaa opettajalleen johtavat Simpsonit hippikokoontumiseen aavikolla.

Vietettyään päivän huvipuistossa Homer saa selville aikeet siirtää paikallinen baseball-joukkue toiseen kaupunkiin ja ryhtyy nälkälakkoon.
-
K26:J17 Simpsonit
Uusi tyttö. Lisa haluaa olla ystävällinen uudelle luokkatoverilleen, mutta tyttö vastaa paukauttamalla häntä nenään. Homer perustaa vauvanturvayrityksen.
-
K26:J17 Simpsonit
Homerin ja Bartin jatkuvaan kinasteluun kyllästynyt Marge keksii radikaalin uuden keinon poikien rauhoittamiseksi. Vierailevana äänenä Puisto-osastosta tuttu Nick Offerman.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge päättää kokeilla kannuksiaan yrittäjänä suuren voileipäravintolaketjun palveluksessa. Pian hän kuitenkin huomaa, että ketjuyrittäjän arki on täynnä haasteita.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit sukeltavat toiseen ulottuvuuteen ja kokevat Moen johtaman "Kellopeliappelsiini"-jengin vallan.
-
K26:J17 Simpsonit
Kun Simpsoneiden vesiputki alkaa syöstä tulta, he havaitsevat, että Burns on pumpannut öljyä alla olevasta maasta.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit sukeltavat toiseen ulottuvuuteen ja kokevat Moen johtaman "Kellopeliappelsiini"-jengin vallan.
-
K26:J17 Simpsonit
Kun Simpsoneiden vesiputki alkaa syöstä tulta, he havaitsevat, että Burns on pumpannut öljyä alla olevasta maasta.
-
K26:J17 Simpsonit
Vietettyään päivän huvipuistossa Homer saa selville aikeet siirtää paikallinen baseball-joukkue toiseen kaupunkiin ja ryhtyy nälkälakkoon.
-
K26:J17 Simpsonit
Uusi tyttö. Lisa haluaa olla ystävällinen uudelle luokkatoverilleen, mutta tyttö vastaa paukauttamalla häntä nenään. Homer perustaa vauvanturvayrityksen.
-
K26:J17 Simpsonit
Ned toteuttaa vaimonsa haaveen huvipuistosta ja toteaa, ettei ole vielä valmis deittailemaan. Hän kuitenkin ystävystyy uskovaisen countrylaulajan kanssa.
-
K26:J17 Simpsonit
Loukattuaan jalkansa koripallossa Homer ryhtyy hoitamaan naapuruston lapsia. Hän saavuttaa kaupunkilaisten luottamuksen, mutta oman perheen lapset jäävät toissijaisiksi.
-
K26:J17 Simpsonit
Planet Expressin väki tulee Springfieldiin estämään asukkaita tuhoamasta tulevaisuutta. Amerikkalainen piirrossarja.
-
K26:J17 Simpsonit
Homerin lupaus viedä perhe telttailemaan ja Bartin himo kostaa opettajalleen johtavat Simpsonit hippikokoontumiseen aavikolla.
-
K26:J17 Simpsonit
Coverin voimalla. Homer hurahtaa bassonsoittoon ja perustaa toisten isien kanssa autotallibändin. Yllättävän menestyksen myötä maineikas rock-pumppu kiinnostuu yhdestä bändin jäsenestä.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge potkaisee Homerin ulos talosta juuri ennen joulua tämän lohdutettua ystäväänsä Moeta sen sijaan, että olisi viettänyt jouluaaton kotona vaimonsa seurassa.

Homer on hölmö jättiläinen Paul Bunyan. Lisa yrittää vakuuttaa uudisraivaajille, että omenoitakin voi syödä. Bart ja Nelson esiintyvät Mark Twainin Tom Sawyerina ja Huckleberry Finninä, joiden kuolemasta liikkuvat huhut eivät ole suuresti liioiteltuja.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit sukeltavat toiseen ulottuvuuteen ja kokevat Moen johtaman "Kellopeliappelsiini"-jengin vallan.
-
K26:J17 Simpsonit
Coverin voimalla. Homer hurahtaa bassonsoittoon ja perustaa toisten isien kanssa autotallibändin. Yllättävän menestyksen myötä maineikas rock-pumppu kiinnostuu yhdestä bändin jäsenestä.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge potkaisee Homerin ulos talosta juuri ennen joulua tämän lohdutettua ystäväänsä Moeta sen sijaan, että olisi viettänyt jouluaaton kotona vaimonsa seurassa.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit joutuvat avaruusolioiden ruokapöytään. Amerikkalaisessa piirrossarjassa seurataan Simpsonin perheen seikkailuja Springfieldin pikkukaupungissa.
-
K26:J17 Simpsonit
Homer taantuu kymmenvuotiaan tasolle, ja hänestä tulee Bartin paras ystävä. Bart tajuaa, että hänen isänsä on suloisempi ja siistimpi kuin on koskaan tiennyt.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit joutuvat avaruusolioiden ruokapöytään. Amerikkalaisessa piirrossarjassa seurataan Simpsonin perheen seikkailuja Springfieldin pikkukaupungissa.
-
K26:J17 Simpsonit
Homer taantuu kymmenvuotiaan tasolle, ja hänestä tulee Bartin paras ystävä. Bart tajuaa, että hänen isänsä on suloisempi ja siistimpi kuin on koskaan tiennyt.
-
K26:J17 Simpsonit
Kun Simpsoneiden vesiputki alkaa syöstä tulta, he havaitsevat, että Burns on pumpannut öljyä alla olevasta maasta.
-
K26:J17 Simpsonit
Planet Expressin väki tulee Springfieldiin estämään asukkaita tuhoamasta tulevaisuutta. Amerikkalainen piirrossarja.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit joutuvat avaruusolioiden ruokapöytään. Amerikkalaisessa piirrossarjassa seurataan Simpsonin perheen seikkailuja Springfieldin pikkukaupungissa.
-
K26:J17 Simpsonit
Homer taantuu kymmenvuotiaan tasolle, ja hänestä tulee Bartin paras ystävä. Bart tajuaa, että hänen isänsä on suloisempi ja siistimpi kuin on koskaan tiennyt.
-
K26:J17 Simpsonit
Keksijämiljonääri Elon Musk saapuu Springfieldiin, jossa hän saa Homerin höpinöistä uutta inspiraatiota ja ryhtyy uudistamaan Burnsin ydinvoimalaa.
-
K26:J17 Simpsonit
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin
-
K26:J17 Simpsonit
Keksijämiljonääri Elon Musk saapuu Springfieldiin, jossa hän saa Homerin höpinöistä uutta inspiraatiota ja ryhtyy uudistamaan Burnsin ydinvoimalaa.
-
K26:J17 Simpsonit
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin
-
K26:J17 Simpsonit
Vietettyään päivän huvipuistossa Homer saa selville aikeet siirtää paikallinen baseball-joukkue toiseen kaupunkiin ja ryhtyy nälkälakkoon.
-
K26:J17 Simpsonit
Uusi tyttö. Lisa haluaa olla ystävällinen uudelle luokkatoverilleen, mutta tyttö vastaa paukauttamalla häntä nenään. Homer perustaa vauvanturvayrityksen.
-
K26:J17 Simpsonit
Safari. Simpsonit kokevat uskomattomia seikkailuja, kun Homer voittaa koko perheelle Afrikan matkan yllättävällä tavalla.
-
K26:J17 Simpsonit
Planet Expressin väki tulee Springfieldiin estämään asukkaita tuhoamasta tulevaisuutta. Amerikkalainen piirrossarja.
-
K26:J17 Simpsonit
Homerin lupaus viedä perhe telttailemaan ja Bartin himo kostaa opettajalleen johtavat Simpsonit hippikokoontumiseen aavikolla.
-
K26:J17 Simpsonit
Coverin voimalla. Homer hurahtaa bassonsoittoon ja perustaa toisten isien kanssa autotallibändin. Yllättävän menestyksen myötä maineikas rock-pumppu kiinnostuu yhdestä bändin jäsenestä.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge potkaisee Homerin ulos talosta juuri ennen joulua tämän lohdutettua ystäväänsä Moeta sen sijaan, että olisi viettänyt jouluaaton kotona vaimonsa seurassa.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit joutuvat avaruusolioiden ruokapöytään. Amerikkalaisessa piirrossarjassa seurataan Simpsonin perheen seikkailuja Springfieldin pikkukaupungissa.
-
K26:J17 Simpsonit
Homer taantuu kymmenvuotiaan tasolle, ja hänestä tulee Bartin paras ystävä. Bart tajuaa, että hänen isänsä on suloisempi ja siistimpi kuin on koskaan tiennyt.
-
K26:J17 Simpsonit
Keksijämiljonääri Elon Musk saapuu Springfieldiin, jossa hän saa Homerin höpinöistä uutta inspiraatiota ja ryhtyy uudistamaan Burnsin ydinvoimalaa.
-
K26:J17 Simpsonit
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin
-
K26:J17 Simpsonit
Homerin lupaus viedä perhe telttailemaan ja Bartin himo kostaa opettajalleen johtavat Simpsonit hippikokoontumiseen aavikolla.
-
K26:J17 Simpsonit
Keksijämiljonääri Elon Musk saapuu Springfieldiin, jossa hän saa Homerin höpinöistä uutta inspiraatiota ja ryhtyy uudistamaan Burnsin ydinvoimalaa.
-
K26:J17 Simpsonit
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin
-
K26:J17 Simpsonit
Marge alkaa ajaa maksullisia kyytejä, mutta Springfieldin taksit ajavat hänet pois. Moen taverna tuhotaan naisten iltana.
-
K26:J17 Simpsonit
Moe ja Nigerian prinsessa, jonka isä on tullut tekemään uraanikauppoja Burnsin kanssa, ystävystyvät. Smithers toivoo voivansa vetäytyä Burnsin kanssa Etelämeren saarelle.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge alkaa ajaa maksullisia kyytejä, mutta Springfieldin taksit ajavat hänet pois. Moen taverna tuhotaan naisten iltana.
-
K26:J17 Simpsonit
Moe ja Nigerian prinsessa, jonka isä on tullut tekemään uraanikauppoja Burnsin kanssa, ystävystyvät. Smithers toivoo voivansa vetäytyä Burnsin kanssa Etelämeren saarelle.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge potkaisee Homerin ulos talosta juuri ennen joulua tämän lohdutettua ystäväänsä Moeta sen sijaan, että olisi viettänyt jouluaaton kotona vaimonsa seurassa.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge alkaa ajaa maksullisia kyytejä, mutta Springfieldin taksit ajavat hänet pois. Moen taverna tuhotaan naisten iltana.
-
K26:J17 Simpsonit
Moe ja Nigerian prinsessa, jonka isä on tullut tekemään uraanikauppoja Burnsin kanssa, ystävystyvät. Smithers toivoo voivansa vetäytyä Burnsin kanssa Etelämeren saarelle.
-
K26:J17 Simpsonit
Johtaja Wiggum saa vahingossa rakettirepun. Springfieldin ensimmäinen kirkko muuttuu kasinoksi ansaitakseen rahaa.
-
K26:J17 Simpsonit
Homer toteuttaa unelmansa ja saa paikan olutmaskotti Duffmanina.
-
K26:J17 Simpsonit
Johtaja Wiggum saa vahingossa rakettirepun. Springfieldin ensimmäinen kirkko muuttuu kasinoksi ansaitakseen rahaa.
-
K26:J17 Simpsonit
Homer toteuttaa unelmansa ja saa paikan olutmaskotti Duffmanina.
-
K26:J17 Simpsonit
Homer taantuu kymmenvuotiaan tasolle, ja hänestä tulee Bartin paras ystävä. Bart tajuaa, että hänen isänsä on suloisempi ja siistimpi kuin on koskaan tiennyt.
-
K26:J17 Simpsonit
Johtaja Wiggum saa vahingossa rakettirepun. Springfieldin ensimmäinen kirkko muuttuu kasinoksi ansaitakseen rahaa.
-
K26:J17 Simpsonit
Kun Marge epäilee, ettei Bart puhu totta, hänestä tulee säälimätön äiti. Flanders saa uuden koiran, joka rakastaa Homeria.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit saavat tilaisuuden muistella sitä, kuinka Bartin ja Lisan nujakointi sai alkunsa.
-
K26:J17 Simpsonit
Kun Marge epäilee, ettei Bart puhu totta, hänestä tulee säälimätön äiti. Flanders saa uuden koiran, joka rakastaa Homeria.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit saavat tilaisuuden muistella sitä, kuinka Bartin ja Lisan nujakointi sai alkunsa.
-
K26:J17 Simpsonit
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin
-
K26:J17 Simpsonit
Kun Marge epäilee, ettei Bart puhu totta, hänestä tulee säälimätön äiti. Flanders saa uuden koiran, joka rakastaa Homeria.
-
K26:J17 Simpsonit
Simpsonit saavat tilaisuuden muistella sitä, kuinka Bartin ja Lisan nujakointi sai alkunsa.
-
K26:J17 Simpsonit
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin
-
K26:J17 Simpsonit
Kiusaajat kuriin. Homer on uuden tylyn kiusaamisen vastaisen lainsäädännön kannalla siihen asti, kun muistaa olevansa itse armoton kiusaaja. Amerikkalainen piirrossarja.
-
K26:J17 Simpsonit
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin
-
K26:J17 Simpsonit
Kiusaajat kuriin. Homer on uuden tylyn kiusaamisen vastaisen lainsäädännön kannalla siihen asti, kun muistaa olevansa itse armoton kiusaaja. Amerikkalainen piirrossarja.
-
K26:J17 Simpsonit
Moe ja Nigerian prinsessa, jonka isä on tullut tekemään uraanikauppoja Burnsin kanssa, ystävystyvät. Smithers toivoo voivansa vetäytyä Burnsin kanssa Etelämeren saarelle.
-
K26:J17 Simpsonit
Satiirinen piirrossarja Simpsonien perheestä, johon kuuluu alati ongelmiin ajautuva Homer-isä, uskollinen ja luotettava kotiäiti Marge, sekä heidän kolme lastaan, jekkujen mestari Bart, luokan priimus Lisa ja taapero Maggie. Kuvitteellisessa Springfieldin
-
K26:J17 Simpsonit
Kiusaajat kuriin. Homer on uuden tylyn kiusaamisen vastaisen lainsäädännön kannalla siihen asti, kun muistaa olevansa itse armoton kiusaaja. Amerikkalainen piirrossarja.
-
K26:J17 Simpsonit
Springfieldin alakoulu menettää elektroniset laitteensa ja siitä tulee Steiner-koulu.
-
K26:J17 Simpsonit
Marge jättää Homerin, joka alkaa tapailla Lena Dunhamin esittämää nuorta apteekkaria. Mukana myös muut Girls-sarjan tähdet.