‹ Takaisin vuokraamoon

Takaisin pintaan

KotimaisetDokumentitHDElisa suosittelee | 2016 | 1 h 22 min

Takaisin pintaan kertoo neljästä suomalaisesta sukeltajasta ja heidän tovereistaan, jotka viranomaisia uhmaten hakevat menehtyneet ystävänsä vedenalaisesta luolasta kotiin. Luolasukellusryhmä kohtaa pahimman painajaisensa, kun kaksi ryhmän jäsentä menehtyy syvälle luolaan Norjassa. Onnettomuudesta selvinneet sukeltajat päättävät koota oman pelastusryhmän ja hakea menehtyneet ystävänsä luolasta pois sen jälkeen, kun kansainvälisesti koordinoitu nosto-operaatio todetaan liian vaaralliseksi. Hengenvaarallinen sukellus joudutaan suorittamaan sekä viranomaisilta että uutisvälineiltä salassa. Sukeltajat ovat kokeneita ammattilaisia, jotka ovat tehneet luolasukelluksia jo vuosien ajan. Tämänkertaista sukellusta ei kuitenkaan voi verrata aiempiin. He joutuvat kohtaamaan menehtyneet ystävänsä äärimmäisissä olosuhteissa, joista ovat itse selvinneet hengissä vain muutamia viikkoja aiemmin. Ryhmä on kuitenkin määrätietoisesti päättänyt tuoda ystävänsä takaisin kotiin. Elokuvassa salaista operaatiota seurataan useiden kameroiden avulla sukeltajien rinnalla sekä veden pinnalla että syvällä pinnan alla. Takaisin pintaan on tarina hengenvaarallisesta operaatiosta ja pyyteettömästä ystävyydestä, jossa kaveria ei jätetä, edes oman hengen uhalla.

Katso Traileri  
Vuokrattavissa seuraavilla laitteilla
Windows Mac iOS Android-sovellus Windows Phone Netgem N7700/7800
Kun vuokraat elokuvan nettivuokraamosta voit nyt jatkaa elokuvan katselua millä tahansa käytössäsi olevalla laitteella:
- Elisa Viihde digiboksilla
- Elisa Viihteen Android-, iOS- tai Windows Phone -sovelluksella sekä
- Windows- tai Mac-tietokoneella

Vuokraa ja katso elokuvat netissä ilman kuukausimaksua

Rekisteröidy ilmaiseksi ja katso leffoja milloin vain.

  • Saattokeikka Saattokeikka Draama, Kotimaiset
  • Eput Eput Kotimaiset, Dokumentit
  • Järven tarina Järven tarina Kotimaiset, Dokumentit
  • Ukonvaaja Ukonvaaja Kotimaiset, Dokumentit
  • Viikossa aikuiseksi Viikossa aikuiseksi Komediat, Kotimaiset
  • Metsän Tarina Metsän Tarina Kotimaiset, Dokumentit