‹ Takaisin

Captain Fantastic

KomediatDraamaHDElisa suosittelee | 2016 | 1 h 59 min

"Koskettavassa draamaelokuvassa pelkistettyä ja eristäytynyttä elämää luonnon helmassa viettänyt perhe joutuu lähtemään luomastaan lintukodosta ja kohtaamaan modernin maailman erilaiset arvot ja maailmankatsomuksen. Ben ja Leslie Cash ovat hartiavoimin rakentaneet sankan metsän siimekseen omavaraisen ja omalaatuisen kodin, jossa Ben määrätietoisesti koulii pariskunnan kuudesta lapsesta vahvoja, sivistyneitä ja eloonjäämistaitoisia. Kun järkyttävä tragedia särkee luonnonläheisen idyllin, eksentrisen perheen on jätettävä erilainen elämäntapansa ja palattava ihmisten ilmoille. Samalla Ben joutuu vaikeiden kysymysten äärelle pohtiessaan, mitä vanhemmuus pohjimmiltaan tarkoittaa ja millaisen hinnan hänen lapsensa ovat joutuneet maksamaan isänsä unelmasta. Humoristisen ja ajatuksia herättävän elokuvan vahvan pääosan tulkitsee Taru sormusten herrasta -trilogiasta tuttu Viggo Mortensen. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat pitkän näyttelijänuran tehneen Matt Rossin käsialaa. Taianomaista tunnelmaa elokuvaan tuo islantilaisyhtye Sigur Rósin luoma musiikki."

 
Vuokrattavissa seuraavilla laitteilla
Windows Mac iOS Android-sovellus Windows Phone Netgem N7700/7800 Pace DiT7100 Netgem N7600/8100
Kun vuokraat elokuvan nettivuokraamosta voit nyt jatkaa elokuvan katselua millä tahansa käytössäsi olevalla laitteella:
- Elisa Viihde digiboksilla
- Elisa Viihteen Android-, iOS- tai Windows Phone -sovelluksella sekä
- Windows- tai Mac-tietokoneella

Vuokraa ja katso elokuvat netissä ilman kuukausimaksua

Rekisteröidy ilmaiseksi ja katso leffoja milloin vain.

  • Sully - Uroteko Hudson-joella Sully - Uroteko Hudson-joella Draama
  • Florence Foster Jenkins Florence Foster Jenkins Komediat, Draama
  • War Dogs War Dogs Komediat, Draama, Sota ja western
  • The Meddler The Meddler Komediat, Draama
  • Love is Love Love is Love Draama
  • The Dressmaker The Dressmaker Draama