‹ Takaisin

Hobbyhorse Revolution

KotimaisetDokumentitLomaleffatHDKatsotuimmatElisa suosittelee | 2017 | 1 h 29 min

Hobbyhorse Revolution on hauska ja koskettava elokuva nuorista keppihevosharrastajista. Erityislaatuisesta harrastuksesta on kymmenessä vuodessa tullut tuhansien suomalaisten nuorten rakastama ilmiö ja elämäntapa. Tämän elokuvan siivittämänä harrastus levisi myös kansainvälisen median tietoisuuteen ympäri maailmaa. Oscar® -ehdokas Selma Vilhusen ohjaama elokuva seuraa Aiskua, Elsaa ja Alisaa, joiden elämään keppihevosharrastus on tuonut muutoksen. Nämä nuoret uskaltavat elää omannäköistään elämää keppariyhteisön antaessa heille voimaa hypätä yli vaikeimpienkin esteiden. Keppihevonen on perinteinen lasten leikkikalu, mutta tämän päivän suomalaiset nuoret ovat itse luoneet sen ympärille monipuolisen harrastuksen ja nostaneet ilmiön uudelle tasolle. Harrastajat ovat epävirallisesti ja omaehtoisesti järjestäytyneitä. He ovat Instagram-tileineen, blogeineen ja foorumeineen verkossa samaan aikaan kun he urheilevat "keppareilla" pihoilla ja metsissä - ja he ovat tosissaan. Alati kasvava innokas joukko treenaa määrätietoisesti ja järjestää valtakunnan tason kilpailuja. Jokaisella käsityönä valmistetulla kepparilla on oma nimensä ja persoonallisuutensa. Harrastajien ikähaarukka laajenee jatkuvasti vanhimpien harrastajien ollessa yli 20-vuotiaita. Erityislaatuisesta harrastuksesta on kymmenessä vuodessa tullut tuhansien nuorten rakastama ilmiö ja elämäntapa. Kepparikuume leviää alati myös muihin maihin.

 
Vuokrattavissa seuraavilla laitteilla
Windows Mac iOS Android-sovellus Windows Phone Netgem N7700/7800 Pace DiT7100 Netgem N7600/8100
Kun vuokraat elokuvan nettivuokraamosta voit nyt jatkaa elokuvan katselua millä tahansa käytössäsi olevalla laitteella:
- Elisa Viihde digiboksilla
- Elisa Viihteen Android-, iOS- tai Windows Phone -sovelluksella sekä
- Windows- tai Mac-tietokoneella

Vuokraa ja katso elokuvat netissä ilman kuukausimaksua

Rekisteröidy ilmaiseksi ja katso leffoja milloin vain.

  • Me neljä ja isä huipulla Me neljä ja isä huipulla Komediat, Lapset ja perhe, Lomaleffat
  • Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen Onneli, Anneli ja salaperäinen muukalainen Lapset ja perhe, Lomaleffat
  • La La Land La La Land Draama, Oscarit ja Klassikot, Musikaalit, Lomaleffat
  • Marcus & Martinus: Yhdessä unelmiin Marcus & Martinus: Yhdessä unelmiin Dokumentit
  • Eput Eput Kotimaiset, Dokumentit
  • Onnelin ja Annelin talvi Onnelin ja Annelin talvi Kotimaiset, Lapset ja perhe