‹ Takaisin

Return to Montauk

DraamaRomantiikkaHDUusimmat | 2017 | 1 h 40 min

On vain kaksi asiaa, joilla on merkitystä: -Se teko, jota kadut ja jota ei saa tekemättömäksi. -Ja sitten on se asia, jonka jätit tekemättä ja jota kadut myös. Kirjailija Max Zorn (Stellan Skarsgård) saapuu New Yorkiin markkinoimaan vasta julkaistua kirjaansa. Hänen nuori Clara-vaimonsa (Susanne Wolff) on mukana kiertueella. Uutukaisessa romaanissaan Max käsittelee intohimoista rakkaussuhdettaan samassa kaupungissa 17 vuotta sitten. Kun Max lopulta törmää Rebeccaan (Nina Hoss), suhteen toiseen osapuoleen, päättävät vanhat ystävykset viettää vielä yhden viikonlopun yhdessä; sen viimeisen. He palaavat Long Islandin kärjessä sijaitsevaan kalastajakylään Montaukiin, josta tulee niin toiveiden kuin katumuksenkin näyttämö. Lämminhenkinen, haikeansuloinen ja kaunis RETURN TO MONTAUK sai maailmanensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa helmikuussa 2017. Elokuvan on ohjannut Oscar-palkittu Volker Schlöndorff (Peltirumpu, Diplomatia).

 
Vuokrattavissa seuraavilla laitteilla
Windows Mac iOS Android-sovellus Windows Phone Netgem N7700/7800
Kun vuokraat elokuvan nettivuokraamosta voit nyt jatkaa elokuvan katselua millä tahansa käytössäsi olevalla laitteella:
- Elisa Viihde digiboksilla
- Elisa Viihteen Android-, iOS- tai Windows Phone -sovelluksella sekä
- Windows- tai Mac-tietokoneella

Vuokraa ja katso elokuvat netissä ilman kuukausimaksua

Rekisteröidy ilmaiseksi ja katso leffoja milloin vain.

  • Solsidan - elokuva Solsidan - elokuva Komediat, Draama, Eurooppalaiset